Joulunavausta myyjäisien merkeissä


Tässä on muutama kuva viikonlopun myyjäisistä ja sinne tehdyistä myytävistä.
Arjen prinssit ja prinsessat on tehty vanhoista housuista. Myös nallehahmo kuuluu joukkoon somaan. Hieman ylempänä kuvassa olivat eläinhahmot, joissa oli mm. kasveilla painettuja kuvioita.



Kuvan eläinhahmot on varustettu ripustuslenkein. Näistä saa hauskat ehosteet vaikkapa lasten tai lastenlasten huoneisiin. Hahmon alareunaan voisi ripustaa esimerkiksi hengarissa olevan yöasun tai sitoa nimikyltin seuraksi. Runohan olisi myös ihana uniin.





Linolle kaivertui prinssi. Prinssiin testailin L&B.n vesiliukoista painoväriä. Hauska heppuhan sieltä rullaantui korttipohjille.
Prinsessankin tein, mutta jäi vielä kotiin odottamaan uusia korttipohjia. Tilasin vielä toista linopainoväriä kokeiluun, sekä lisää linolevyä. Tämä on NIIN mieluisaa tekemistä. Kuningas ja kuningatarkin ovat odottamassa laattoja. Olen tehnyt piirrokset heistä jo vuosia sitten. Nyt sain aatteen kaivertamisesta ja painamisesta. perhettä siis tulossa vielä.



Kommentit

Suositut tekstit