Hei vaan vuoteen 2018!
Vuosi on alkanut uusia projekteja suunnitellen ja jotakin jo aloitellen.
Synttärilahjaksi sain joulukuussa salamyhkäisen kirjeen lapsiltani. Joululahjaksi sain sitten tulosteen varatuista matkalipuista Sveitsiin ja matkarahaa purkissa! Lapsienhoitajaa ja mummoa kyllä itketti ilosta! Sain yllärilahjaksi matkalahjakortin.
Olen ensimmäisestä Sveitsin reissustani alakouluajoilta saakka ihaillut Sveitsiä. Menen hurmoksiin maan maisemista, alpeista, vuoristojoista, lehmistä, rakennuksista, kirsikoista ja ehkä hieman suklaastakin. Kirsikkajugurtti on ihan huippuhyvää sekä raejuusto. Alpit, lehmät ja ilmasto kiehtoo satumaisella tavalla. Olo on kuin hyppäisin satukirjaan ja hengityksen kulkukin avartuu ajatuksia myöten :)
|
Pilvien seassa hapettumassa ;) |
Taide on maisemissa itsessään, kuten toki meilläkin Suomessa tai muualla maailman sopukoissa. Tällä kertaa kuitenkin Sveitsi saa olla kuvien kautta hohteessa. Paikallinen rakennustaide kapeine kivikatuineen ja korkeine koristeltuine kivirakennuksineen inspiroi.
|
Koristeellisia lehmiä löytyi jälleen. |
|
Maalauksia rakennuksissa |
|
Kapeita kujia |
|
Baselin arkkitehtuuria
|
|
Romutaidetta Baselissa |
Pidennetty viikonloppu Sveitsiin oli huippujuttu. Junailimme pari reissupäivää Baselissa ja Luzernissa vuorilla. Testasimme vuorijunan Arth Goldausta Rigille ja laivaretkeilimme vielä Luzerniin. Junaverkosto kuljetti paikkoihin ja ajallaan. Paikallisliikenteen toimiva verkosto on autottoman onni :)
Kommentit
Lähetä kommentti