Kurssittautumassa Tarvon saarella Helsingissä

Olipa mahtava viikonloppu reissaten julkisilla. Junailua kertyi useita tunteja, bussikyytiä myös pari tuntia ja ratikalla lähiliikenne Helsingissä. Loppumatka taittui jalan pitkin merenrantareittiä kohti Tarvon saarta.






Osallistuin Sirinä-designin kasviväri- ja painantakurssille Helsingissä. Paikkana oli kurssikeskus Tarvo ja Sirinädesignin ekokauppa. Kaunis luonnon ympäröimä paikka on viihtyisä ja otollinen ympäristö luovuuden herättelyyn, taiteilun ja elämyksiin.




Paikka on mielestäni erikoinen sijaintinsakin puolesta. Ponttoonisillat ja kevyen liikenteen reitti johtavat meren yli saarelle. Kuitenkin pienen ratikka
matkan päässä rautatieasemalta ja kävelyretken jälkeen olet luonnon ympäröimässä merimaisemassa. Lähellä on myös Gallen-Kallela museo, kahvio ja pihapiiri upeine pajuveistoksineen.

Ikkunamaisema museon tornista kahvioon ja merelle


Kurssin aikana tutustuttiin mm. mineraali - ja kasvivärien valmistukseen ja käyttöön painaen, maalaten ja kuvioiden etsaamalla. Sinipuu-ja kokenillipasta kuvioinnissa olivat mahtavan voimakkaita ja syviä värejä. Indigon savuinen sinisyys kiehtoi.


Kokenillista vahvaa väriä tekeytymässä. 

Sivellinmaalaus silkille kuivumassa

Sävykartta väreistä


Aika kului nopeasti intensiivisessä työskentelyssä ja kauniissa maisemissa. Toiveissa on uusi kurssiretki samaan paikkaan eri teemalla. KIITOS IHANASTA ELÄMYKSESTÄ🤗


Kommentit

Suositut tekstit