Kiitos Lapinlahti

Kesän näyttelypujahdus Lapinlahdella on koettu. Viisi teosta saivat kivan esiintymispaikan Suistamontien kivinavetasta. PoSaKun yhteisnäyttelyssä oli mahtavan erilaisia teoksia. Kierrätysmateriaaleja löysin muittenkin tuotoksista. Omani olivat aiempaa tuotantoa kirjankansilla, vanerilla ja jäämälevyllä. Mielikuvituksen laskeutumisalustat, kuten itse pohjia kutsun, ovat hyvin vaihtelevia ajankohdasta ja ajatuksista riippuvia.



Ajatukset ne harppailevat edelleen. On korupajassa syntynyt uutta. On pohdinnassa muuntuvaa työsarkaa. Aiemmat opinnot houkuttavat pohtimaan mahdollisuuksia taiteeseen ja käsityötaiteen variointiin. Väliä on sillä millä henki kulkee. Väliä on kuunnella omaa sisintä. Väliä on tulla arvostetuksi omana itsenä. Väliä on!

Ajatukset pyrkivät tulemaan nyt kankaalle ommellen ja leikellen. Ehkäpä lisäksi väreillenkin ;)




"Kuuluuko kuuluuko kuuntelen"
 
Syksyn tuloa kuunnellen,
sateitakin odotellen.
Luonto yhä pursuaa,
värejä, muotoja,
maukkaita makuja.
 
"Kuuluuko kuuluuko, kuuntelen"
 
tuulen kutsua odotellen,
uusia maita havitellen.
Vielä ehtii lipun ostaa,
haistamaan maistamaan maailmaa!
 


Kommentit

Suositut tekstit