Kuvia dekkarinäyttelyn töistäni

Laitan muutamia teoskuvia lisää töistäni Varkauden dekkaritaidetta- näyttelystä. Osallistuin kahdella työllä, jotka ovat samaa kokonaisuutta. Aiheena on Tulilahden kaksoismurha vuodelta 1959. Tapahtumapaikka on lähellä ja paikallisuus vaikutti aiheen valintaan.

Alkuideasta valmiisiin teoksiin kulunut aika oli hyvin intensiivistä. Kiteytin oman näkemykseni tapahtumista eri materiaalein ja tekniikoin.

Taidetyöskentelyn matka avaa ja synnyttää uutta. Materiaalien erilaisuus ja työstötavat antavat syvyyttä kokemukseen.

Pohdin tällä hetkellä katsojan ja taiteilijan näkemystä. Tarina taustalla on itselleni tärkeä ja pohja tunnelmien synnylle teoksessa. Toisaalta yhtä lailla teosta voi katsoa ilman tarinaakin. Se antaa mahdollisuuden erilaisiin elämyksiin, uusiin syntyviin tarinoihin. Mahtavaa!

Ensimmäinen teos suomaisemalla ja teltalla rakentuu itsekudotusta puuvillakankaasta, joka on maalattu kangasvärein eri tekniikoita käyttäen. Telttapalaa on käsitelty mm. tukirakentein, ompelemalla ja maalaamalla. Teoksissa olen käyttänyt saatuja materiaaleja kuten teltta, henkarit ja kuparilanka.

Toisen teoksen henkarirunkoon tiivistyy retkikartta, jonka materiaaleina ovat mm. koivuntuohi ja-kaarna sekä kuparilanka. Teoksessa puulle poltettu teksti avaa matkaa luontoon. Kuparilankaiset pelkistetyt maitohorsmat reunustavat retkipaikkoja ja karttaa. Marjaroveet halusin tehdä itse tuohesta.
Muovipäällysteiset johdot ovat saatuja.



Suopursut tuoksuvat, kesäinen maisema kutsuu kulkijaa. Telttamaisema avautuu järven läheisyydessä.

 


"Unholan suossa uinuu mysteeri ikuinen"

 
 
 

Tässä retkikarttaa pysäkkeineen. Marjaroveet ja retkeilleet neidot jäivät luonnon lepoon viimeisen retkipaikan läheisyyteen.

Kommentit

Suositut tekstit